syksy 2008
Tyhjän ruudun kauhu.
Tällä kertaa se on vielä ahdistavampaa ja pelottavampaa. Heräsin kello 3.16 vaikka olin sulkenut television vasta vähän yli 1. Näin unta, että annoin nuorille S2-opettajaopiskelijoille palautetta selkokielisen tekstin kirjoittamisesta. Yksi tytöistä oli kirjoittanut selkokielisen versionsa jostakin tekstistä, mutta hän oli alkanut kikkailla ja tehnyt tekstistään runon. Lisäksi hän käytti liian vaikeita sanoja. Unessa neuvoin heitä: ymmärtäminen on tärkeintä; understanding comes first. Ja sitten minä olinkin jo hereillä.
Olen yrittänyt opiskella runojen lukemista. Luin Nuori ääni –kokoelmaa ja kirjoitin ylös sellaisten runoilijoiden nimiä, joiden ääneen tykäistyin. Toisinaan tunnen itseni lukemaan ja opettamaan runoutta, saatika sitten itse kirjoittamaan sitä.
Olen lukenut hyviä ja huonoja kirjoja. Nykyään kiinnitän erityisesti huomiota kirjailijoiden kerrontatyyleihin. Luin alkukesästä Tracy Chevalierin Tyttö ja helmikorvakoru. Peltolammin kirjastonhoitaja suositteli ja jälleen kerran hän tiesi mistä puhui. Kirja oli hyvä. En tosin ole tarkemmin analysoinut, miksi pidin siitä, mikä sen äänessä viehätti minua.
Nyt viimeksi yritin lukea Jyrki Vainosen novelleja kokoelmasta Lasin läpi. Hänen tarinansa ovat aina hieman outoja, mutta eniten niissä ahdisti kömpelö, lukijaa aliarvioiva kerronta.
Tämä käsillä oleva teksti tulee olemaan minun luku- ja kirjoittamispäiväkirjani. Jos haluan oikeasti kirjoittaa, minun on vain alettava kirjoittaa!
