Koko yön minä olin kuunnellut talon ääniä. Äiti ja isä olivat jutelleet
pitkään hiljaisella äänellä keittiössä. Jaakko-serkun huoneesta ei ollut
kuulunut mitään. Tellervo nukkui vieressäni, niiskutti ärsyttävästi nenäänsä ja
puhui välillä unissaan. Minä tönin sitä välillä, mutta ei se herännyt.
Koivikolta oli kuulunut melua niin kuin yleensä. Hanna ja Paavo joivat varmaan
taas siellä viinaa ja tappelivat. Isä oli koputtanut pari kertaa seinään ja
meinannut mennä sanomaan niille, mutta äiti ei ollut antanut.
Huoneessa oli ihan pimeää, kun äiti tuli herättämään minua ja Telleä.
Jaakko kantoi matkalaukkuaan eteiseen.
- - Mennäänkö me kouluun tänään? Telle kysyi
unenpöpperöisenä.
- - Ei tietenkään, me lähdetään maalle. Etkö sää
muista, mitä me eilen sanottiin. Me menemme sotaa pakoon maalle.
Tellestä näki, että se yritti pidättää
itkua. Telle oli aloittanut syksyllä koulun ja sitä harmitti, että se ei päässyt enää sinne. Minua ei ihan
kauheasti haitannut. Oikeastaan sotaa pakoon lähteminen tuntui aika jännältä.
Menimme Tellen kanssa keittiöön. Isä istui pöydän ääressä ja kuunteli radiota.
- - Nyt on likat jännät paikat. Ootte sit
nätisti siellä Vihtorin luona.
- - Miksi sinä isä et tule mukaan?
- - Isän pitää jäädä huolehtimaan, että
kaupungissa riittää vettä kansalle.
Mummu istui hiljaisena jakkaralla ja
ryysti kahvia asetilta. Äiti pakkasi matkakasseja. Telle nykäisi minua hihasta.
- - Mitä sää ny?
- - Otetaanko me ne mukaan?
- - Jaa mikkä?
- - No ne paperit?
Telle tarkoitti karamellipapereita, joita
me olimme keränneet metallilaatikkoon. Me leikimme niillä hienoja ihmisiä. Mitä
kauniimpi karamellipaperi, sen hienompi ihminen oli kyseessä. Laatikko oli
niitä ihan täynnä. Viimeksi eilen löysimme yhden kultaisen paperin ihan portin
vierestä kadulta. Jos taloon osuisi pommi, ne kaikki voisivat tuhoutua.
- - Mene äkkiä hakemaan se laatikko ja laita
se tonne kassiin, kuiskasin Tellelle, joka lähti heti hakemaan laatikkoa sängyn alta. Alaovi
kolahti. Emma-täti tuli sisään.
- -- Mihin aikaan te pääsette lähtemään? Minä
herätin vasta pojat ja Arvo lähti hakemaan konttorilta autoa. Kyllä sillä
siihen ainakin tunti menee.
- - Siihen aikaan me olemme ihan varmasti valmiita.
Minä olen saanut melkein kaikki tavarat kasaan, äiti vastasi Emmalle.
Emma hymyili, nyökkäsi mummulle ja meni
ulos omalle puolelleen. Jaakko otti mukiin kahvia ja mursi leivästä palasen.
Mummu mulkaisi poikaa pahalla silmällä. Jaakko tunki ison palan leipää suuhunsa
ja joi kahvia päälle ja katosi sitten nopeasti omaan kamariinsa.
Emman Arvo oli ajanut ison lava-auton
talon eteen. Ulkona oli hämärää, vaikka oli jo aamu. Isä nosteli matkakasseja
auton lavalle. Yhtäkkiä harjulta alkoi kuulua kova ujellus. Äiti otti minua ja
Telleä kädestä ja me juoksimme kaikki talon kivijalassa olevaan
kellarihuoneeseen piiloon. Telle ja pienet lapset alkoivat nyyhkyttää. Minä
otin isää kädestä kiinni. Isä puristi takaisin ja hymyili. Minua ei pelottanut
yhtään, tunsin itseni tosi rohkeaksi.
Jouduimme istumaan kellarissa tosi kauan.
Yhtään pommin ääntä ei kuulunut. Telle alkoi kiukutella pissahätää. Kun vaara
ohi -merkki kuului, äiti lähti viemään Telleä huussiin. Isä halasi minua ja
Telleä ja nosti minut auton kyytiin. Jaakko kätteli isän.
-
Ole sinä noiden meidän naisten turvana
siellä, isä sanoi. Jaakko näytti yhtäkkiä paljon isommalta pojalta. Sitten se
heilautti lakkiaan isälle ja kiipesi nopeasti auton lavalle. Hanna-täti tuli
ulos. Se pyyhki esiliinalla silmiään. Se oli selvästi itkenyt paljon.
-
On tää niin kauheeta, että kaikki lähtee.
Kai me kuollaan tänne Paavon kanssa, kun harju pommitetaan maan tasalle.
Minua alkoi pelottaa. Mitä jos isäkin
kuolee, kun pommi osuu taloon. Äiti sanoi, että isälle oli annettu pyssy, koska
se joutui kulkemaan kaupungilla ilmahälytyksen aikana. Mutta eihän pyssy voi
millään turvata pommeilta. Hanna alkoi itkeä kovaan ääneen pihassa.
-
Pulloaan se vaan itkee, Emma kuiskasi
äidille. Äiti ei sanonut mitään. Se oli sanonut monta kertaa, että se sääli
Hannaa ja Paavoa ja että niiden puolesta piti rukoilla eikä niille saanut
naureskella. Jaakko oli kuullut niitten kammarista kaikenlaista ääniä ja joskus
matki niitä, mutta se aina lopetti, kun äiti katsoi sitä surullisesti.
Arvo-setä ajoi kapeita teitä pitkin harjun päälle. Monet talot näyttivät
tyhjiltä, niistäkin ihmiset olivat lähteneet sotaa pakoon. Meillä oli päällä
monta kerrosta vaatteita ja isot harmaat viltit hartioitten päällä. Taivaalla
oli paksuja harmaita pilviä. Pommikoneet onneksi pystyi kai kuulemaan jo
kaukaa, vaikka niitä ei näkisikään pilvien takaa. Kukaan ei puhunut lavalla
mitään. Joka puolella oli ihan harmaata, järvellä oli ohut jääriite päällä.
Kuorma-auto ajoi radan vieressä. Kun aloimme lähestyä Ylöjärveä, mummun ryhti
suoreni. Me olimme hänen alueellaan. Hän ja Pertti-pappa olivat tavanneet
Räikän kartanossa. Mummun veljen poika oli Runsaan kartanossa pehtoorina ja hän
oli kutsunut meidät sinne turvaan. Minä ja Telle emme olleet olleet paljon
maalla. Joskus olimme käyneet kesällä huvilalla, jossa äiti oli nuorena tyttönä
hoitamassa herrasväen lapsia. Joskus olimme käyneet Kangasalla kylässä, mutta
nyt meidän piti asua maalla tosi pitkä aika.
Kuorma-auto kääntyi toiselle tielle. Näytti ihan oikealta maaseudulta.
Ajoimme ison keltaisen puisen kirkon ohi. Telle nojasi äidin kainaloon. Nukkuikohan
se? Minua alkoi jo sattua takapuoleen. Jaakko selitti jotain vieressä istuville
pikkupojille. Tie muuttui kapeammaksi, ohitimme järven, jonka rannassa oli
pieniä taloja. Kohta sen jälkeen kuorma-auto keinahteli vielä pienemmälle
tielle. Se pysähtyi valkoisen kaksikerroksisen talon viereen. Kauempana
rinteessä näkyi isompi talo. Auton viereen kerääntyi väkeä. Vihtori heilutti
iloisesti ja auttoi mummun pois lavalta.
- - Ny mennään juomaan hyvät sumpit, se sanoi
ja hymyili leveästi.
Arvo auttoi minut ja Tellen pois lavalta.
Paikka näytti oudon paljaalta. Minä olin tottunut, että maalla on vihreitä
tuuheita pensaita, joissa voi kerätä punaisia marjoja suoraan suuhunsa.
Talon ympärillä oli ainoastaan ruskeaa ja harmaata savivelliä. Peltojen
päällä oli aavistus lunta. Auton vieressä seisoi isoja mustalaispoikia, jotka
kuiskuttelivat toisilleen ja vilkuilivat Jaakkoa. Serkku ei ollut näkevinäänkään
niitä. Vihtori vei meidät talon sisään. Arvo jatkoi matkaa Emman ja toisen
perheen kanssa Kuruun, jossa he olisivat sotaa paossa. Talon alakerrassa asui
muonamies vaimonsa kanssa. Me kiipesimme narisevat raput yläkertaan, jossa oli
keittiö ja kamari. Kamarissa oli yksi sänky.
- - Sinä Hilma voit nukkua tässä, muille
tehdään pedit tuohon muurin viereen. Yöllä voi vähän luteet rapistella, mutta
muuten täällä on ihan lämmin ja mukava nukkua, Vihtori sanoi
Hyi, luteita! Tahmelassa meillä ei ollut
koskaan luteita, mutta mummulla niitä oli ollut Läntisellä kadulla. Telle
pelkäsi niitä tosi paljon, kun se oli pienempi. Kerran lude oli purrut minua
yöllä nilkkaan, kun me olimme olleet mummun luona yötä jouluna.
- - No niin, ja nyt sitten juodaan ne sumpit, Vihtori
sanoi ja hypisteli isoja punaisia viiksiään.
- - Täällä te nyt sitten ootte kuin herran
kukkarossa. Ottakaas tästä likat karamellit.
Vihtori ojensi kaksi makeista, joissa oli
kiiltävä sininen ja vihreä paperi. Minä otin sinisen ja annoin vihreän
Tellelle. Kiitimme nätisti. Telle katsoi minua ja hymyili. Heti kun saisimme
luvan, menisimme etsimään matkakassista peltilaatikon ja esittelisimme uudet
neidit hienoille ihmisille.