Kesä 2009

Pitääkö kaikkien kirjoittamisesta haaveilevien käydä jokin kirjailijakoulutus? Se tuntuisi olevan trendi nykyään. Kävin lukaisemassa vuoden 2009 Pirkanmaan kirjoituskilpailun satoa.

Raadin mukaan tämän vuoden kilpailun oli tasoltaan korkealaatuinen ja kiinni elämän biologiassa. Kirjoittajat hallitsivat hyvin tekstinteon, ja kirjoittajakoulutuksen opetukset näkyvät myönteisesti. Sen sijaan kirjoitusten sisällöt jäivät suurelta osalta varovaisiksi ja paperisiksi. Koskettavia, suorastaan riipaisevia tekstejä ei juurikaan löytynyt. Myös huumori näyttää olevan paitsiossa, vaikka jokunen satiirinen teksti löytyikin.

Proosasarjan teksteissä käsiteltiin paljon syntymää ja kuolemaa sekä ihmisen eri elämänvaiheita. Ote näihin vaikeisiin asioihin oli positiivinen ja lempeä, eivätkä tekstit toimineet terapiakirjallisuutena. Tekstit olivat sisällöltään perinteisiä, eikä niissä käsitelty tämän päivän ajankohtaisia aiheita, kuten rasismia tai nuorten pahoinvointia. Verkkomaailman ja sen ilmiöiden käsittelyä ei ollut lainkaan. Joissakin teksteissä sivuttiin naisen asemaa ja perheväkivaltaa. Mika Waltarin juhlavuosi näytti innoittaneen joitakin kirjoittajia hengeltään waltarimaisiin proosateksteihin.

Lyriikkasarjan teksteissä oli ilmavuutta, raikkautta ja vaivattomuutta. Runot lähtivät lentoon itsestään. Lyriikkasarjaan osallistuneista vain hyvin pieni osa oli proosarunoa tai riimiteltyä runoutta. Kirjoittajat turvautuivat perinteiseen modernismiin, eikä kokeiluja löytynyt. Palkintolautakunta kaipasi lyriikkasarjaankin huumoria, vitaalisuutta ja kielikuvien rikkautta. Myöskään taito karsia tekstejä ja rakentaa hyvä runovalikoima ei ollut kirjoittajien hallinnassa.

Kaiken kaikkiaan sekä proosa- että lyriikkasarjaan osallistui useita lupaavia kirjoittajia, joita palkintolautakunta rohkaisee jatkamaan kirjoittamista sekä hankkimaan kirjoittajakoulutusta.

Paljon hyviä vinkkejä kirjoittajille.