Syksy 2002
Liesituulettimen valo ei pala,
ateria on korjattu liedeltä pois.
Enää ei levoton käsi
hapuile hiustenlatvoja,
ei heilahda keittiön valkoinen verho.
Ei etsi sinun askeliasi,
ei hissin naksahdusta,
avainten helähdyksiä,
ilmavirrassa kiinni painautuvaa
suhisevaa ovea.
Ei ikävöi raskaita huokauksia,
hiljaisia kirouksia,
puhettasi,
loputtomalta tuntuvia aterioita,
viimeistä piipullista
Liesituulettimen valo palaa,
mutta sinä et enää tule.
- - -
Tällaista on siis pimeys ilman sinua
Kaukana humiseva moottoritie,
lapset nukkumassa olohuoneen lattialla
Märkä ja lohdullinen pimeys,
läpinäkyvä ja helppo.
Enkä minä enää pelkää mitään.
- - -
Syyskuu
Ensimmäinen sumuinen aamu
ilman sinua.
Kuinka kestän nämä koleat.
Kuolema tuoksuu syksylläkin
tuoreelta mullalta
Ja mutkan takana
riukuseipäillä ympäröity keto
täynnä keltaisia ja valkoisia kukkia
- - -
Ikävä
Kylmä hyhmä maiseman yllä.
Keltaisia lehtiä oksilla,
riipimättömiä
Kosteat suomut kivien päällä
ei kestä istua.
Niille ei halua luovuttaa
omaa lämpöään,
kyltymättömille
- - -
Tässä iässä olen oppinut
kiduttamaan itseäni
yksinäisyydellä.
Kesäyön keltainen valo
työntyy kynsien alle,
ympärillä oleva hiljaisuus
salpaa huudon.
- - -
Muistosi
polttavat minusta paperia
nopeasti pois
Tuli kiertää sätkää
jättää jälkeensä
pitkän
hehkuvan tulipesän,
kuin ylivirittyneen nännin,
jota sinun lapsesi hamusivat,
noina öinä
jolloin sain juottaa heille
levollista maitoa.
Noina öinä,
jolloin mikään ei rikkonut
meidän tilaamme
Noina harvoina öinä,
jolloin tunsin elämämme
kodiksi meille molemmille.
Ne olivat hiljaisia ja pehmeitä öitä,
ja me saimme
häivähdyksen siitä
mitä meillä oli yhteistä
aikojen alussa
Silloin muistimme salaisuuden,
joka kaikkien rakastavaisten tulisi tietää
noina öinä,
jolloin meiltä ei mitään puuttunut.
- - -
Tähän asti
olen vetänyt kallion pintaan
uusia punaisia kerroksia
jotta kuvasi ei haalistuisi
Olen säilyttänyt
jokaisen haparoivan viivan
sormenjäljen,
josta sinut tunnistan.
Nyt heinäkuun ensimmäisen
ukkossateen tultua,
katselen
kun tuoreimmat kerrokset
huuhtoutuvat pois,
enkä minä halua
korjata sen töitä.
Jääköön kallion rosoiseen pintaan
merkkejä sinusta.
Minä näytän ne lapsille
ja heidän lapsilleen.
Se on ainoa
velkani sinulle.
