Friday, 7 September 2012

Kaarnaa ja pihkaa

Tämä kaupunki puhuu minulle runoa.
Jokainen porttikongi kuiskuttaa minulle
kuin vanhalle ystävälle.

Olenko unohtanut
mitä puiston lehmukset minulle kertoivat,
mitä haaveilivat rantojen kivet.

Olen aina tiennyt olevani niitä
jotka pääsevät kauas lähtemättä.
Minulla on siihen sopiva sielu.
Minä olen tehnyt sille pesän havunneulasista,
kaarnasta ja pihkasta.

Kymmenen vuotta kuvittelin asuvani slummissa.
Kestää kauan ymmärtää näkemänsä.
Ikkunastani näen vain metsää.