Keski-ikäinen kiima ei ujostele.
Se puhkoo säälimättömästi tyhjiöpakattuja tunteita.
Se on kierrätyksen mestari,
siinä on jotain lähes
hellyyttävän kömpelöä
ja rujoa.
Nuoruuden edessä se haparoi,
nöyristelee.
Nuoruuden röyhkeä profiili on
hengästyttävän kaunis
ja saavuttamaton,
ilmaan piirretty
huokaus
Valomerkin aikaan
se säpsähtää hereille
omasta sängystä
vieraasta elämästä
Sateisena aamuna yö ei ole valkea,
se on harmaa
kostea rätti
vasten pielusta,
johon joku
on saattanut piilottaa
ääneen elämättömät fantasiat.
Kertakäyttökulttuurissa
kaksi viikkoa on sopiva aallonpituus,
vanhempana tunteiden amplitudit
ovat jääneet huomattavasti lyhyemmiksi
Sielu ei kuule ultraääniä,
ainoa mikä jää jäljelle
on kohdun taajuus.
